Juttelimme Eerekan kanssa musiikintekijyyden ytimestä: luovuuden herättelystä, pienten onnistumisten merkityksestä ja albumiprojektin käynnistelystä musiikkialan yrittäjän arjen lomassa.

Vihdoin pääsen jakamaan kanssanne toukokuisen juttutuokiomme, sillä tänään jatkuu blogini artistihaastattelusarja!

Tavoitteenani on esitellä monenlaisia tapoja on olla artisti ja auttaa ymmärtämään artistiuden taustalla tapahtuvaa työtä inspiroiden mutta myös realiteetteja esiin tuoden. Antoisia lukuhetkiä!

Tervetuloa mukaan, Eereka! Kuka on Eereka?

Oon Eereka, laulaja-lauluntekijä. Olen aloittanut artistiprojektin viisi vuotta sitten. Olen muusikko, musiikintekijä, oon lapsesta asti haaveillut just tästä urasta. Eli laulajuudesta, siitä että tekisin musiikkia ja saisin esittää sitä muille. Nyt elän sitä todeksi, ja viisi vuotta sitten kaikki alkoi nimenomaan tällä Eereka-artistinimellä.

Eereka tutkii maailmaa ja havainnoi elämää, kertoo tarinoita ja kirjoittaa niistä lauluja. Musa on vahvaa ja herkkää suomenkielistä popmusaa. Ehkä vähän iskelmävivahteella, ehkä vähän folk-vivahteilla mutta tärkeimpänä on se lauluntekijyys mulle siellä taustalla.

Kaiken takana on unelmat

Miksi se laulaja-lauluntekijyys on kaikista tärkeintä? Miksi just se elementti näistä kaikista?

Tuota onkin hyvä aina säännöllisin väliaijoin pohtia, että miksi tekee sitä mitä tekee. On tosi tärkeetä muistuttaa itelleen, että mikä on se oma ydin.

Jossain kohtaa kävin läpi ajatuskulun, että haluanko esittää muiden tekemiä lauluja vai tehdä niitä itse. Vaaka kallistui vahvasti siihen, että on tärkeää tehdä lauluja itse.

Se on joku tapa elää ja olla tässä maailmassa.

Toki inspiroiduin monista taiteenmuodoista ja arvostan eri taiteenmuotoja, muun muassa kuvataiteilijoita, valokuvaajia ja tanssijoita. Oon tosi haltioitunut eri ihmisten eri osaamisesta, mutta itselle luontevin tapa on ollut laulut.

Varmasti se lähtee jostain sieltä ihan lapsuudesta ja onhan se myös tunteiden käsittelyä ja purkamista ja luovuuden kanavointia.

Millaisia vaiheita tähänastisella urallasi on ollut? Mitä käännekohtia tunnistat?

Jos vedän ne viivat tosi pitkälle, niin kaikki on lähtenyt lapsuuden unelmista. Kouluikäisenä menin pianotunneille ja rakastin laulaa. Haave musiikintekijyydestä ja laulajuudesta on ollut aina läsnä.

Ehkä lukioaikoina ajattelin, että opiskelisin jotain ihan muuta, mutta sitten tajusin, että musiikki on se juttu, jota tässä elämässä elämässä haluan tehdä. Sen jälkeen päädyinkin opiskelemaan muusikon ammattitutkinnon ja musiikkikasvatuksen koulutuksen Oulun yliopistossa. Musiikki on aina kutsunut mua, se on ollut sellainen kattokäsite ja vallitseva teema.

Reitti ei kuitenkaan ole ollut suora. Jossain kohtaa en enää uskaltanut haaveilla. Aloin suorittamaan opintoja ja suorastaan poltin itseni loppuun siinä prosessissa. Sen sijaan, että oisin nauttinut musiikintekemisestä, lähdin vain suorittamaan kursseja ja koulutusta.

Luulin, että musiikkia opiskelemalla pääsen lähemmäs musiikkia, mutta havahduin siihen, etten ollut tehnyt musiikkia vaan keräsin opintopisteitä.

Se on ollut suurin käännekohta mun elämässä. Luulin tekeväni musiikkia, mutta havahduinkin siihen, että oon itse asiassa tosi kaukana siitä. Silloin muistin, että se laulujen tekeminen on se unelma.

Siitä syntyi Eereka-artistiprojekti, ja alkoi muuttua tosi selväksi, että se lauluntekijyys ja artistius on se juttu. Sitten se oli helppo valita.

Siitä alkoi pitkä ja hiljattainen luovuuden elvyttäminen. Aloin kirjoittamaan tosi paljon. Tajunnanvirtaa ja runoja ja vaan katsomaan, että kuka tyyppi mä oon ja mitä täältä mun sisältä lähtee kohoamaan.

Aluksi tuntui, ettei mulla ole mitään sanottavaa tai annettavaa.

Olin ihmisenä ihan lukossa. Sitten kaiken alta alkoikin löytyä laulujen aihioita, ja aloin laittaa säveliä näille mun runoille. Se lähti tosi pienissä palasissa avautumaan.

Virallisesti aloitin tällä projektilla vuonna 2021, silloin aloin tehdä keikkoja ja julkaista musiikkia tällä nimellä. Sellainen on ollut mun matka siitä lähtien.

Luovuuden äärelle pitää matkata tietoisesti

Eli ennen vuotta 2021 oli tapahtunut jo sitä pohjatyötä?

Joo. Uupuminen ja havahtuminen oli ehkä 2018, siitä lähti se hiljalleen pöytälaatikkoon kirjoittelu ja haaveilu.

Siinäkin sai tehdä tosi ison työn, että uskalsi tulla näkyväksi.

Unelmasta on pitkä matka ekaan keikkaan tai julkaisuun. Veikkaan, että sullakin voi olla tosi samanlaisia ajatuksia.

Ah siis todellakin! Miten lähdit liikenteeseen, kun aloit tutkailla omaa ääntäsi? Perehdyitkö, että miten tällaista luovuuden elvyttämistä tehdään? Oliko sulla oppaita tai kursseja siinä apuna?

Ihana kysymys, voisin pitää tästä vaikka luennon!

Se tajunnanvirran kirjoittaminen on hyvä ihan itsessään. Ja ihan varmasti kuuntelin jotain podcasteja, ei tuu nyt niitä mieleen, mutta muutama kirja tulee.

Haluaisin nostaa esiin sen Julia Cameronin Tie Luovuuteen eli Artist Wayn. Siinä on - onko se nyt 12 viikon - ohjelma, missä opastetaan esim. aamusivujen kirjoittamiseen. Se on loistava harjoitus tähän tajunnanvirtaan. Tosi pitkään siinä ei saa lukea omaa tekstiä.

Ei saa tulla itsesensuuria, vaan pelkästään avataan kanavia. Sitä mä tein.

Toinen tosi paljon inspiroinut kirja on Elisabeth Gilbertin Big Magic. Siinä puhutaan luovuudesta tosi ihanasti ja armollisesti, muistan että se on inspiroinut mua.

Yksi mikä tulee myös mieleen on Asta Raamin Älykäs intuitio. Hän on intuitiotutkija. Sitä luin myös niihin aikoihin. Se ei liity laulujen kirjoittamiseen, mutta vahvisti mun ajatusta siitä, miksi mun kannattaa kuunnella intuitiota. Intuitio sanana on kärsinyt inflaatiota ja sitä käytetään tosi paljon, mutta haluan nostaa esiin, että asiaa on tieteellisesti tutkittu ja siinä kirjassa on mielenkiintoisia esimerkkejä intuitiosta.

Saanko vielä sanoa?

Saat ehdottomasti! Tää on nyt sun tilaisuus suositella lukijoillekin reittejä luovuuden äärelle.

Sitten tulee ihan randomilla mieleen Mark Mansonin The Subtle Art of Not Giving a Fuck eli Kuinka olla välittämättä paskaakaan. Siinä jotenkin tiivistyi, miten me ihmiset mietitään niin paljon itseämme.

Se rohkaisi siihen, että miksi mä en uskaltaisi toteuttaa itseäni?

Oon varmasti kuluttanut läpi myös ihan laulunkirjoitusoppaat, Heikki Salon ja Iisa Pajulan kirjat. Mutta nämä tulivat mukaan kuvaan vasta myöhemmässä vaiheessa.

Kukaan muu ei tule antamaan lupaa, joten se pitää tehdä itse

Sulle tuli jossain kohtaa se ajatus että haluat olla nimenomaan artisti, että ei riitä että on muusikko. Miksi nimenomaan artisti, mikä ajaa ihmisten eteen ja esille?

Onpa olennaisia mutta myös vaikeita kysymyksiä! Ja juuri niitä ajatuksia, mitä mäkin olen käynyt läpi, miksi sitä tosiaan haluaa olla esillä. Siihen liittyy myös vaikeita tunteita, kuten vaikka esiintymisjännitys. Ja jos jännittää paljon voi tulla sellainen ajatus, että miksi haluaa tehdä tätä.

Oishan se helpompaa vaan jäädä kotiiin sohvalle. Miksi mun pitää laittaa itsensä alttiiksi jännitykselle? Mutta jostain syystä se on ollut unelma ja oon rakastanut laulaa. Oon tehnyt lapsena kavereiden kanssa esimerkiksi esityksiä meidän perheille, laulettiin mikkiin ja äänitettiin omia lauluja c-kasetille. Jostain syystä se vain on.

Suomenkielessä on vain sana jännitys, mutta enkussa on nervous ja excited. Mun mielestä se excited on tosi hyvä sana!

Toivoisin suomenkieleen sanaa sille hyvälle jännitykselle, jonka voi oppia kääntämään itselle vahvuudeksi.

Oon miettinyt myös sitä, että täytyyhän sen olla myös itselle tärkeää, jos se jännittää. Ainakaan se ei ole yhdentekevää. Se on mulle tärkeää ja jostain syystä sitä haluaa tehdä.

Aina on jännittänyt, mutta mitään tosi pahaa jännittämistä ei ole ollut. Ehkä sen kanssa on oppinut elämään jo lapsuudesta asti.

Missa vaiheessa aloit tuntea olevasi artisti?

Muistan hetkiä, joissa mua jännitti, tai siis en pystynyt kirjoittamaan instabioon, että olen muusikko. Jälkeenpäin se tuntuu hölmöltä. Miksi en ole uskaltanut kirjoittaa?

Mutta keikkojen myötä alkoi tulla sinuksi sen kanssa, että on muusikko. Vastaava askel oli se, että en kehdannut kutsua itseäni musiikkikasvattajaksi, kun olin vielä maisterivaiheessa. Sekin tuntuu hölmöltä jälkeenpäin: jo se, että opiskelee, on tärkeä askel. Aina kannattaisi vain lähteä tekemään asioita sillä ajatuksella, että vaikka ei olisikaan vielä valmis, se polulla oleminen riittää. Siihen voi antaa itselleen luvan.

Sama pätee vaikka jos haluaa laittaa someen cover-lauluvideoita.

Miksi ei voisi sanoa olevansa laulaja? Jos laulat, olet laulaja.

Monella meistä on taipumus odottaa lupaa ulkopuolelta, mutta sitä lupaa ei ole tulossa. Pitää mennä itse sitä kohti, mitä halutaan. Koska lupaa ei ole tulossa, pitää itse päättää, minkä titlen haluaa omistaa.

Brändäys voi olla luovaa leikkiä

Miten paljon olet miettinyt itsesi brändäämistä? Tuli mieleen tuosta titlen omistamisesta.

Tunnistan, että haasteita aiheuttaa se, että pitää monia hattuja päässä. Oon musiikkialan yrittäjä, ja välillä se on tosi erilainen taitelijan hatusta. Joskus ne maailmat menee ihanasti yhteen ja kaikki käy järkeen, joskus ne taas on erilaisia keskenään.

En tosin usko, että olen yksin tämän asian kanssa. Ihmisillä ylipäätänsä on erilaisia rooleja, se on luonnollinen osa elämää. Mutta siinä vaiheessa kun tekee taidetta ja biisejä ei olla yrittäjän hattu päässä, vaan haluaa nostaa taiteen kaiken keskiöön.

Ehkä se brändi tulee siinä kohtaa esiin, että miten haluaa paketoida jonkun asian.

Oon ollut mm. Rytmi-instituutin ja Business Oulun järjestämissä valmennuksissa, joissa on ollut aivan mahtavat valmentajat. Niissä ollaan käyty tätä overlappia läpi ja mietitty, missä nämä maailmat kohtaavat. Mitä piirteitä voi nostaa visuaalisesti esiin omasta taiteesta? Millaisia mielikuvia haluaisi herättää? Se tekee brändäämisestä helpommin lähestyttävää, eikä se tunnu laskelmoidulta.

Mun mielestä sulla on tosi selkeä brändi! Se, miltä sun artistius näyttää, on tosi hyvin linjassa sen kanssa, miltä kuulostat.

Toi on iso kehu, kiitos! Täytyy vielä lisätä, että koen, että tässä kokonaisuudessa on paljon itsensätoteuttamista ja paljon luovuutta, mistä innostua. Jos haluaa vaikka suunnitella musiikkivideon, niin sekin on luovaa. Oon kokenut sen sellaisena hauskana leikkinä, että hei mitähän mä voisin keksiä.

Biisinteolle tilaa arjen lomassa

Tuleeko koulutuksista mieleen jotain tiettyjä oppeja, joita kannat mukana?

Ekana tulee mieleen, että biisit on kaikista tärkeimpiä. Sitä painotetaan. Mitä enemmän aikaa käyttää biisien tekemiseen, niin koko ajan kehittyy. Se on totta. Taiteilijana taide on se juttu, kaikki rakentuu sen ympärille.

Onko se helppo unohtaa?

Tänä päivänä on niin helppo olla tosi monessa mukana, kyllä siihen on hyvä havahtua. Paljon joutuu tekemään paljon muuta kuin musiikkia, esimerkiksi some luo paljon muita odotuksia. Voi olla uuvuttavaa, että miten paljon joutuu tekemään kaikkea muuta kuin vain musiikkia. Uskon, että moni tasapainoilee näiden asioiden kanssa. 

Kuinka iso osa arjestasi on biisien tekemistä vai onko se päällä vain joskus?

Pakostikin menee vähän kausittain. Tällä hetkellä on paljon konkreettisia asioita mielessä, ja sillon on vaikea kääntää itseä luovalle taajuudelle. Alkuvuosi oli tosi luovaa aikaa. Mutta jatkuvasti yritän tuoda omaan arkeen edes sellaisia pieniä luovia hetkiä.

Perjantaina olin kirjastossa tekemässä läppärihommia. Varasin siellä puoleksi tunniksi soittohuoneen siinä työpäivän keskellä, soittelin vaan. Se kyllä palauttaa ihanasti siihen, mikä on tärkeää.

Joku voisi olla tästä ihan eri mieltä - ei ehkä kannata miettiä töitä öitä myöten - mutta saatan myös käydä ennen nukkumaan menoa biisiaihioita läpi. Sekin voi viedä asioita eteenpäin. Pienet päivittäiset hetket on hyvästä. Mutta pakosti menee vähän kausittain.

Hih, samaistun! Kävin juuri vauvan kanssa vaunulenkillä ja sitä ennen soitin yhden kertsin läpi. Päätin jättää sen takaraivoon ja vain katsoa, mitä tapahtuu. Mutta silloin ei voi kyllä kuunnella podeja tai mitään.

Joo suihkut toimii kanssa noin! Ja se on just noin ettei voi kuunnella podcasteja vaan pitää itse antaa mahdollisuus. 

Pitää vaan uskaltaa jättää sitä tyhjää tilaa.

Arki ei voi olla ihan täynnä, koska muuten luovuudelle ei ole tilaa ja mitään ei voi syntyä.

Monet haaveet ovat jo toteutuneet

Mistä haaveilet? Millaisia tavoitteita sinulla on?

Pitäisi muistaa unelmoida useammin! Asiat, mitä oon unelmoinut vaikka Artistivarikko-valmennuksessa, ovat kaikki jo toteutuneet. Me kirjoitettiin unelmat ja tavoitteet lähivuosille ylös, ja kun kävin listan läpi huomasin, että mähän oon tehnyt nää kaikki.

Oon ollut tosi onnellinen ja kiitollinen tosi pienestä. Olin niin pitkään lukossa. Jo se, että teen niitä lauluja, uskallan julkaista niitä ja uskallan mennä keikalle esittämään niitä… Jo siinä elän ihan oikeasti jo unelmaa. Sitä on tärkeää tuoda esiin, koska musa-alalla arvioidaan paljon menestystä striimeillä ja hiteillä ja viraaliudella.

Mutta täyttymystä voi kokea oikeastaan joka päivä!

Tämän hetken arkipäiväiset jutut ovat viiden vuoden takaiselle Eerikalle ihan uskomattomia.

On tärkeää muistuttaa itseään siitä. Olen pienten askelten ja pienten unelmien puolestapuhuja.

Ehkä tällä hetkellä työn alla voisi olla unelmien päivittäminen. Voisin keksiä uusia unelmia! Unelmointi on tärkeää ja vie oikeita asioita kohti. Yksi konkreettinen tavoite on albumin julkaisu. Siitä oon haaveillut tosi pitkään. Nyt julkaistuna on EP ja mini-EP yhdessä Peltokurjen kanssa. Pienempiä kokonaisuuksia on jo, mutta lähitulevaisuudessa toteutuu kokopitkä albumi!

Onko tää manifestointia vai jo vahvasti prosessissa?

Tää on tällaista deadlinen itselle luomista. Ei tuu tänä vuonna mutta on työn alla.

Albumi ajatuksissa eli työn alla

Mitä tarkalleen ottaen teet albumin osalta juuri nyt?

Ei ole konkreettisesti työn alla, mutta mä ajattelen sitä. Kattokäsite on itsellä tiedossa. Oon miettinyt ja elänyt sitä tässä, mutta pitää vielä miettiä, mitkä biisit lopulta päätyvät mukaan. Oon tehnyt post-it-lapuista ajatuskarttaa. Oon kerännyt seinälle lappuja, yksi lappu per biisi. Oon leikkinyt sellaista leikkiä että tuleeko tää albumille, tuleeko tää jonnekin muualle, tuleeko tää jollekin seuraavalle kokonaisuudelle… Palapeli rakentuu.

Ajatuksilla luodaan todellisuutta.

Varaatko ihan ajatteluaikaa tietyille projekteille, "tänään minä suunnittelen", vai tuleeko se muun elämän lomassa?

Kyllä se on elämän lomassa. Ja biisintekijä tarvitsee tyhjää tilaa, mutta tarvitsee myös elämän elämistä, jotta on materiaalia, josta kirjoittaa. Biisinkirjoituksessa on eri vaiheita: eläminen on ensimmäinen vaihe, sen jälkeen tarvitsee tilaa ja sitten joskus pitää istua sen ajatuksen kanssa. Siitä seuraava vaihe on editointi.

Entäs albumi? Onko se projektina kalenterissa?

Sekä että. On pidempi pätkä, jonka oon varannut nimenomaan albumiin keskittymiseen. Odotan sitä innolla! Mutta pitäisi ottaa sitä mukaan myös arkeen. Siksi post-itien kaltainen visuaalinen juttu on hyvä, se muistuttaa siitä joka päivä. Vaikka ei olisikaan sellaista pidempää keskittymispätkää, se tulee pakosti ajatuksiin. Taisin käyttää samaa tekniikkaa gradun kanssa, niistä lapuista tuli arkea ja elämää. Se on iso prosessi, jolle tarvii ison ajan, mutta myös sitä, että se projekti on osa ajatuksia ja elämää.

Supervoimana tekemiseen keskittyminen

Mitä uralla onnistuminen sinulle tarkoittaa?

Koen, että asia liittyy kiitollisuuteen ja siihen, että löytää onnistumiset ja oman kehityksen merkityksen. Ja niiden pienten asioiden merkityksen. Onnistuminen on yhteydessä onnellisuuteen. 

Jos on onnellinen siitä, mitä tekee, niin silloin on onnistunut.

Kaikilla on oma mielikuva onnistumisesta ja menestymisestä, ja se voi helposti liittyä rahaan tai lukuihin, mutta kyllä mä koen että aito menestyminen lähtee oman jutun toteuttamisen uskaltamisesta ja siitä, että on onnellinen tekemisistään. Kirsikka kakun päällä on se, että muutkin saa sun taiteesta jotain merkityksellistä. Tuon parempaa mittaria en ite edes tiedä. Silloin on onnistunut ja myös menestynyt.

Mäkään en ole immuuni paineille ja ala on vaikea. Kyllä mäkin hakkaan päätä välillä seinään. Mutta lähtökohta on se, että olen aina unelmoinut tästä ja sain pelkästään aloittamisesta ja uskaltamisesta niin suuren täyttymyksen. Yritän vain muistaa kiitollisuuden ja luottaa sisäiseen motivaatioon. Sen avulla voi kohdata pettymyksiäkin.

Millaisista asioista voi tulla pettynyt fiilis?

Onhan pettymiksiäkin ollut. Onkohan mulle syntynyt jonkinlainen resilienssi… Koska keikkojen suhteen tulee ihan jatkuvasti sellaista, että yhteistyöehdotukset ei toteudu, vaikka olisi itse niistä innoissaan. Ehkä siihen jo niin tottunut? En ole kovin kiinnittynyt mihinkään yhteen tiettyyn ideaan. En halua jäädä pettymyksiin liikaa kiinni. Ei pidä hakea liiaksi validaatiota muualta.

Minulla on yksi toteutumaton tavoite: Haluaisin biisin Yle Radio Suomen soittolistaukseen. Se ei ole vielä toteutunut, mutta toteutuu ehkä joskus myöhemmin. Pitää ymmärtää se, jollain radiokanavalla on ihan omat juttunsa, mitä he hakevat. Tarpeet eivät aina kohtaa, eikä se ole kenenkään vika. Sitten vain seuraavaa kohti ja eteenpäin. 

Jos joku juttu ei toteudu nyt, se ei estä, etteikö se voisi toteutua sitten, kun aika on oikea.

Eniten oon ollut pettynyt itseeni, jos oon vaikka soittanut keikalla väärän äänen. Niistä oon tosi ankara itelleni. Saatan soimata itseäni tosi pitkään.

On hurjaa, miten musiikkimaailma on aikamoisessa murroksessa ja jännittää vähän, että mitä tapahtuu seuraavaksi. Mutta pitää vaan keskittyä siihen tekemiseen.

Kollegoiden kanssa ollaan puhuttu, että jos tulee jotain kateuden tunteita, siihen pätee sama: pitää keskittyä siihen tekemiseen. Se palauttaa takaisin. Monet vaikeat tunteet syntyvät ulkopuolelta, mutta lääke on omaan tekemiseen keskittyminen. Siitä saa täyttymyksen.

Vaikutteina elämä, tarinankerronta ja soitinvalinnat

Tuli muuten mieleen tuosta kun aiemmin mainitsit elämän elämisen: kannatti tulla katsomaan sinun ja muutaman muun keikkaa Suomenlinnaan, sillä sain siltä reissulta inspiraation biisin, joka on todennäköisesti seuraava sinkkuni!

Ihanaa! Ja monesti taide ruokkii taidetta, olen itsekin monesti keikkojen jälkeen tosi inspiroitunut. Se on mahtavaa! Ei kukaan meistä elä tyhjiössä, me tarvitaan toisiamme.

Tuleeko mieleen jotain vahvaa inspiroitumisen hetkeä?

Edellisin on viime vapulta. Olin kävelyllä ja siinä oli jotenkin sellainen hetki, että oli pakko pysähtyä ja sanella ja laulaa puhelimeen. Ilmassa oli orastavaa kevättä, kuin ihmiset heräisivät eloon. Kaunista haikeutta ja melankoliaa siitä, että olin vappuna lenkillä. En ollut bileissä tai missään juhlimassa, koin olevani tarkkailija ja inspiroidun siitä, mitä muut tekivät ympärillä. Nuoret pelasivat jalkapalloa, kuului jäätelöauto ja joku oppi ajamaan pyörällä.

Miten musiikkisi tyyli lähti rakentumaan? Oliko genre itsestäänselvä asia?

Oon tykännyt monesta eri musiikista ja kuuntelen laajasti musiikkia. Kielivalinta oli selvä, koska kaikki lähtenyt niistä omista päiväkirjamerkinnöistä ja tajunnanvirrasta.

Genre on tullut tyylin ja tarinankerronnan myötä. Myös tietty instrumentaatio: monet biisit ovat syntyneet pianolla ja kitaralla. Se on toki helppo väylä päästä myös esittämään. Tuntuu, että se on muodostunut aika helposti.

Mutta saa pyytää mukaan sivuprojekteihin, rakastan esim. 70-luvun soul-musaa!

Yksi unelma on laulaa big bandin solistina. Myös jazz-sivuprojekti voisi kiinnostaa. Se olisi tosi erilaista ja hauskaa!

Hetkiä luovan alan yrittäjän arjesta

Mainitsit keikat. Nyt tuntuu olevan vaikeaa myydä keikkaa. Mutta somen perusteella sulla näyttää menevän hyvin! Pitääkö paikkansa? 

Voin allekirjoittaa, että maan taloudellinen tilanne heijastuu muusikoiden arkeen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja olen huomannut saman jossain määrin. 

Sanoit aiemmin, että keikkailu on kesäisin ainut tulonlähteesi. Onko niin, että se on johtanut siihen, että keikkaa tosiaan on oltava? Että se tavallaan ruokkii sitä, että yrittää monin tavoin?

Näin se on. Kun olen tehnyt sen päätöksen, että lähden yrittäjäksi, olen ottanut sen riskin, että en aina tiedä, miten paljon töitä minulla tulee olemaan. Oon tyhjentänyt kalenterini perinteisestä päivätyöstä. Se on tosi iso riski. Iso plussa taas on se, että mulla on tilaa ja tosiaan voin edistää unelmaa. Siinä on puolensa ja puolensa! 

On miljoona tapaa toteuttaa musiikintekijyyttä. Voi olla palkkatyö, päivätyö, sivutoiminen tai kymmeniä pieniä tulovirtoja. Niin monta tapaa on kuin on ihmisiäkin.

Kerro jotain tien päällä olemisesta! Oletko oppinut siitä jotain erityistä? Onko jotain kivoja vinkkejä muille tien päälle?

Kesällä on ihanan helppoa ajaa! Verrattuna marraskuuhun -20 ja koko ajan pimeää. Olen Lapista kotoisin ja olen tottunut pitkiin ajomatkoihin. Tykkään olla tien päällä on se sitten juna tai bussi tai auto. Myös se voi olla inspiroivaa. Itse on paikoillaan ja maisemat liikkuvat. Silloin on ihana kuunnella musiikkia tai laulaa autossa. 

Millaisella tiimillä toimit, ketkä ovat projektissasi messissä?

On omaa pientä tiimiä. Miellän siihen tuottajan ja bändin muusikot. Suurin osa keikoista on soolona, mutta niitä on ihana tehdä myös isommalla porukalla. Tehdään duona, triona ja viisihenkisenä bändinä. Tykkään kaikista tavoista, niissä on omat kiemuransa ja suloisuutensa. Ne tulee mieleen ekana.

Sitten on ollut yhteistöitä, esimerkiksi Peltokurjan kanssa julkaistu EP. Unelmalistaan voisi lisätä tiimin kasvattamisen! Esim. manageri, valokuvaaja, videokuvaaja. Sellainen oma luova tiimi.

Verkostoituminen on sana, joka mietityttää monia. Miten yhteistyö Peltokurjen kanssa on saanut alkunsa?

Ollaan alunperin opiskelukavereita, ollaan kaikki valmistuttu samasta koulutusohjelmasta. Tiet lähti kuitenkin viemään muusikon ammattiin ja meillä on ollut vahvat visiot omasta tekijyydestä. Mutta ystävyydestä kaikki on alunperin lähtenyt. On ollut omia juttuja, mutta ollaan myös paljon tuettu ja kannustettu toisiamme. Meillä on monia yhtymäkohtia. 

Muistaakseni heitin ilmoille, että olisi kiva tehdä jotain yhteistä spesiaalia, mihin Peltokurjen Emma heti sitten tarttui. Siitä Kerran kesäyönä -kokonaisuus lähti rakentumaan. Se on jo useampana kesänä toteuttu kiertue, jonka ohjelmisto koostuu meidän omasta musiikista ja kesä-covereista.

Kesäkiertueilla on syntynyt meidän matkoista inspiroitunutta musiikkia, josta julkaistiin kesällä mini-EP. Se ihanasti konkretisoi kiertueajatusta. Suomen kesä on niin lyhyt ja halutaan nauttia siitä täysillä. Keikkapaikat ovat olleet mm. ihania kotiseutumuseoita ja majataloja. Palaset on loksahtaneet yhteen ihanasti.

Monenlaisia tähtihetkiä

Mitkä ovat olleet artistiurasi mielenpainuneimpia hetkiä?

Viimeisimmistä tulee mieleen kesä-EP:ltä mun oma biisi on "Tänä kesänä aion rakastuu". Se on biisi, jota oon synnyttänyt melko pitkään. Mulla on ollut kolme-neljä vuotta selkeä ajatus biisistä. Oon työstänyt sitä ja kokeillu eri kulmia. Mutta en jotenkin saanut tuotettua sitä ulos musiikiksi. Se ei kuulostanut oikealta eikä täsmännyt. Mutta olen iloinen, että jätin biisin välillä lepäämään. Se sai tyhjää tilaa ja tuuletusta.

Oon ylpeä pitkäjänteisyydestä ja työstämisestä, koska nyt se on juuri sellainen kuin mitä visioin. Se on työvoitto! Siitä olen iloinen. Siinä on käytetty istumalihaksia, mutta on myös tähdet kohdallaan -onnistumista.

Tämän kuun alussa olin keikalla Kemissä. Tää menee pieniin onnistumisiin. Se oli keskiviikkoilta, mulla oli keikka elokuvateatterin baarissa yhden naisen voimin. Sinne tuli kymmenisen ihmistä, mikä ei kaikkien mielestä välttämättä ole paljon. Mutta se oli silti jotenkin niin ihanaa. Osa oli tullut sinne toisesta kaupungista. Se lämmitti mieltä.

Tuntui, että kaikki kuulijat saivat siitä paikalle tulemisesta jotain.

Se on koko jutun ydin. Mieluummin muutama sellainen, joita kiinnostaa, kuin sata sellaita, joita ei kiinnosta. Se oli ihana hetki.

Palataan sanaan työvoitto. Onko biisejä, joista olet erityisen ylpeä tai jotka ovat jääneet kaihertamaan? Miksi?

Kyllä molempiin. Aina voisi tehdä jotain toisin ja aina voisi kehittää. Se itsensä ruoskiminen pätee myös tähän. On pitänyt ottaa sellainen ajatus, että jokainen biisi on aikansa tuotos. Tekisin 2023 julkaistut biisit nyt vuonna 2026 eri tavalla. Mutta se ei haittaa, niiden tehtävä onkin ilmentää sitä sen hetkistä minua ja taidetta. Jos siihen "tän voisi tehdä paremmin" -luuppiin jäisi kiinni, ei koskaan julkaisisi mitään. Pitää olla kunnianhimoinen, jaksaa työstää ja tehdä oman näköistä musiikkia, mutta nää asiat voivat olla yhtä aikaa voimassa ja totta. 

On hyvä, että kehitystä tapahtuu. Mutta jostain on vain pakko alottaa, muuten ei alota koskaan.

On paljon onnistumisia ja asioita, joita tekisi toisin, mutta niistä pitää vaan päästää irti. Sen sijaan, että jäisi miettimään että "minäpä poistan nämä biisit ja teen uudet". Ei. 

Kirjoita vaan uusia biisejä.

Ne sitten edustavat sitä sen hetkistä sinua.

Pitää tehdä myös henkistä työtä

Tosi paljon sun puheessa kuuluu, että on pitänyt vain aloittaa ja lähteä liikenteeseen. Mistä sait siihen itsevarmuuden?

Yksi sitaatti tai ajatus, jonka haluan nostaa esiin on, ettei rohkeus tarkoita pelottomuutta, vaan sitä, että toimii pelosta huolimatta. Sen ymmärtäminen ja sisäistäminen ja todeksi eläminen on antanut voimaa.

Ei tule tapahtumaan sellaista, että yhtenä päivänä heräisin ilman pelkoja. Ei, vaan oon lähtenyt toteuttamaan unelmia siitä huolimatta, että pelottaa.

Joka kerta oma resilienssi on kasvanut. Se pienten askelten voima on uskomatonta.

Voisin kehua Laurrennaa, Laura Mäntystä, joka on postannut tosi herättäviä ja rohkaisevia juttuja. Vaikka ajatus voi olla raju, niin on totta, että me voidaan kuolla vaikka huomenna. Se on pakottanut miettimään, että minkälaista elämää haluan elää. Ei ole tarkoitus järkyttää vaan havahduttaa siihen, että mikä vaan päivä voi olla viimeinen.

Jos kuolisin, mikä jäisi harmittamaan? Se, että peloista huolimatta julkaisin jonkin laulun? Vai se, että laulut jäisivät pöytälaatikkoon? Se on antanut rohkeutta. Ja nimenomaan rohkeutta, ei pelottomuutta.

Tämä on syvä prosessi. Ei pelkästään taiteen luomista, vaan myös henkistä kasvua.

Eikö vaan! On pitänyt tehdä tosi paljon sisäistä työtä. Että on uskaltanut vaikka aloittaa: ei ole niin, että olisi herännyt vaan yhtenä päivänä. Ei, vaan kaikki ajatukset on pitänyt käydä läpi. On pitänyt käydä läpi omia epävarmuuksia, pelkoja ja ahdistuksia. On pitänyt kirkastaa omia unelmia, miettiä, mitä haluaa elämällään tehdä. Se on tosi havahduttavaa.

Miltä tuntui julkaista keväällä musaa pienen tauon jälkeen?

Aivan ihanalta! Tietynlaiselta täyttymykseltä. Musiikintekijällä on tarve saada musiikkia julkaistuksi. Kun oli taukoa, oli sellainen olo, että mun sisällä on tapahtunut paljon, mutta kukaan ei tiedä siitä. Siitä tulee sellainen jännä paine ja ihan tarve saada musiikkia ulos. Nyt on ihana olo, kun tietää, että on tulossa useita julkaisuja tänä vuonna.

Se tuntuu oikealta, näin sen pitääkin mennä. Se ehkäisee sitä omien tekemisten ylianalysointia. Se on lääke kaikkeen murehtimiseen: tekee vaan ja on kiinni tekemisessä. Musiikintekijän pitää tehdä ja julkaista musiikkia.

Julkaisutauon aikana on hyvä muistaa, että muut ei odota sulta mitään. Kaikki on niin kiireisiä, että ne miettivät omia juttuja, mutta itestä tauko saattaa tuntua vaikealta.

Lähde elämään muusikon elämää

Onko sulla vinkkejä ihmisille, jotka haaveilevat artistiuran käynnistämisestä?

Oikeasti kannattaa vaan aloittaa. Onko se ärsyttävän helppo neuvo? Me jäädään niin helposti suunnittelemaan asioita tai odottamaan täydellistä aikaa. Mutta kun sitä ei välttämättä koskaan tuu. Mieluummin lähtis ottamaan niitä pieniä askeleita jo tänään. Se pieni aloitus tänään vie nopeammin perille kuin vuosien hautominen.

Kyllä treenaaminen ja kouluttautuminen toki kannattaa. Mutta jos nyt lähtisin opiskelemaan - toivon että olisin itse oppinut tän aiemmin - niin sen sijaan, että ottaisin identiteetiksi, että olen opiskelija, ottaisin identiteetiksi että minä OLEN muusikko. Siinä on aivan eri energia. Silloin on lupa lähteä tekemään sitä asiaa jo tänään. Silloin sun ei tarvitse odottaa papereita tai validaation saamista ulkopuolelta. Opiskelijana on myös helppo lähteä kokeilemaan asioita vaikka harjoitteluissa tai opinnäytetöissä. Silloin voi lähteä jo tekemään omaa juttua.

Biisit on kaikista tärkeintä!

Superiso kiitos haastattelusta Eereka! 

Kurkkaa uusi Ei vielä feat. Miika Leivo -musiikkivideo täältä tai tsekkaa linkit Eerekan someihin, musiikkiin ja kotisivuille täältä.

Tekstin kuva: Ville Rantanen